Mätäslehdon Telkkäsuon puoleinen laita näkyy jo edessä. On 12.syyskuuta ja mitä mainioin kanakoirasää. Tsaikka hakee etumaastoa ja rupattelu takanani jatkuu lähes taukoamatta. Eipä silti että se häiritsisi. Onhan nimittäin asia niin, että kun Sepe on mukana ei radiota kyllä tarvita. Jampen kanssa lähes vuoden tauon jälkeen tuntuu asiaa riittävän, nimittäin koirista. Kuulostaa niin kuin Sepelläkin olis taas melekosen hyvä koira itellään.
Vasemmasta silmäkulmastani näen, että nyt muuten menee valkoinen saksanseisoja katajikossa lujaa. Pysähdyn ja samassa loppuu porina myös takana. Odotellaan tovi… ei kuulu kuin tuulen huminaa…paitsi että Tsaikkahan se sieltä tuleekin melko oudon näköisenä tiedottamaan. Hyppii ja aikoo jo palata takaisin, tulee kuitenkin vielä uudelleen eteeni ja nousee kahdelle jalalle yrittäen paremmin nähdä aluskatajikon yli. Ihmettelen hetken, mutta kun Tsaikasta on kyse totean toisille, että tilanne ei näytä ihan normaalilta (jos se nyt Tsaikan kanssa juuri milloinkaan siltä on näyttänytkään) enkä tiedä mitä edessä on, mutta laittakaahan kaikenvaralta panokset piippuun. Kehotan koiraa jatkamaan ja yllätys yllätys sehän lähteekin kuin telkkä pöntöstä syöksyen eteenpäin. Samassa havaitsen kun jokin ruskea otus yrittää kiireesti laskeutua männystä alas, mutta tulee äkkiä toisiin ajatuksiin kun saksanseisojan suu on alla vastassa. Otus vilahtaa yhtä liukkaasti ylös istahtaen oksalle. Tunnistan sen välittömästi näädäksi ja laukaisen kuten Sepekin vieressäni. Jamppe ei ehdi kuin ihmetellä meitä salamasantereita. Näätä kiepsahtaa oksalta alas ja Tsaikka noutaa sen reippaasti ilman erillislupaa. No luovutustahan pitää tietenkin pitkittää kun Jamppe kaivaa repustaan Canonin ja räpsii joitakin kuvia todeten, että PERÄSTÄ KUULUU. Kaikki vaikuttaa olevan enemmän kuin hyvin. Reissu alkoi hienosti…näätä repussa…kolme metsästäjää ja koira suu messingillä.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Jamppe ei voinut olla mukana kuin tämän yhden päivän. Työt kutsuivat. Minä ja Sepe jatkettiin vielä seuraava päivä, siivottiin illalla kämppä ja lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Iisalmea. Pärähtipähän kännykkä soimaan Kontiomäen Shellin kohdalla ja Jamppehan se siellä. Oli nimittäin mennyt poliisilaitoksella työkavereilleen kertomaan edellisen päivän onnistuneesta näätäjahdista saksanseisojalla. No olipa sattunut samaisen asian kuulemaan myös esimiehensä, komisaario. Oli koputtanut Jamppea olalle todeten, että näädänmetsästys se muuten alkaa vasta 1. marraskuuta, noin niin kuin virallisesti. Ensin oli tullut hämmästys ja sitten väittely.
Soiteltiinpa sitten seuraavana aamuna komisaariolle ja tunnustettiin suosiolla tämä kauhea rikos. Sepehän oli jo oitis luovuttamassa Browningiaan valtiolle ja metsästyskorttiaan hyllylle, mutta onneksi komisaario oli hyvin ymmärtäväinen ja kehotti meneillään olevan jahtikauden metsästelemään kuten ennenkin, niin tai ei ihan kaikilta osin kuitenkaan.
Lähettivätpähän sitten aikanaan virka-apupyynnön virkaveljilleen Iisalmeen. No minä ja Sepe, tosin tietenkin eri aikoihin, Karppisen Kaken kuulusteltavaksi. Vanhana erämiehenä Kake harmitteli tapausta moneen kertaan toden, että olishan tässä kyllä suurempiakin rikoksia työn alla. Kyseli minultakin, jotta tunnistitko sinä sen otuksen ennen kuin painoit liipaisinta…johon minä, että tottahan minä näädän tunnistin. Enhän minä sitä muuten olis ampunu. Sepehän oli edelleenkin tuohduksissaan koko asiasta, mutta onneksemme rakas vaimoni tuli avuksi hyvän muistinsa kera. Nimittäin kotona asiaa ääneen puntaroidessani, että mistähän mulle on jäänyt mieleen ihan sellainen kuva, jotta näätää sais metsästää syyskuussa, vaimoni joka ei metsästyksestä juurikaan ymmärrä kertoi heti, että siinähän keittiön seinällä olevassa kalenterissa taitaa muuten olla jotain siitä asiasta. Ja minähän oitis katsomaan Metsästys- ja Kalastuslehden kalenteria ja soittamaan välittömästi Sepelle. Kiikutin sitten kalenterin Karppisen Kakelle kysellen, että mitenkähän se oikein on kun valtakunnan alan ykköslehdessäkin annetaan virheellistä tietoa metsästäjille (ei muuten ollut seuraavan vuoden kalenterissa enää samaa virhettä). Kalenterihan liitettiin sitten kuulustelupöytäkirjan mukaan.
Metsästeltiin siinä syksy ja talvella pitkällisen odottelun jälkeen tuli syyttäjältä postia. Syyttämättäjättämispäätös vapautti Sepen ja minut ottamaan yks ilta oikein mojovat Jägerteekupit (ja muistaakseni toisetkin ) ja tuumaamaan, että on se tuo saksanseisoja vaan hyvä ja monipuolinen metsästyskoira. Sepehän rupes siinä vielä kaivelemaan vanhoja tuumaten, että ootko muuten miettinyt mitähän se Jamppe oikeastaan tarkoitti kun valokuvien ottamisen jälkeen tuumas että PERÄSTÄ KUULUU?
No joulun alla tuli Jampelta kortti, jossa allekirjoittaneena oli SE HÄMEEN HITAIN. Laitoinhan sitä minäkin sinne pohjoiseen päin joulutervehdyksen ja terveisten toivottajaksi NÄÄTÄ-VÄISÄNEN perheineen.
