Yhteiset koulutusillat Hanhilammella alkavat olla muutamia kertoja lukuun ottamatta pidetty. Osallistujia on tänä vuonna ollut kiitettävästi, kiitos siitä aktiivisille jäsenille. Erityisesti nuorten koirien osuus on ollut suuri. Kiitos on paikallaan myös niille jäsenille, jotka ovat keskiviikko-iltoja vetäneet. Kerhon seuraavat merkittävimmät tapahtumat ovat seuraavat:
Vesi- ja jälkityökoe Mustalammella pe 26.8.2005 (Pyhännällä). Koe alkaa klo.17.00 illalla.
Tuomarina meillä on Laajalahden Tuomo. Koetoimitsija on Tiina Lappalainen puh 040/5694732. Ilmoittautua voi paikan päällä.
Ajo-ohje: Iisalmesta tullessa Ahokylästä käännytään oikealle Juutisentielle. Juutisentietä n.5,5 km ja käännytään oikealle. Risteyksissä on keltaiset koirakyltit kääntymispaikkojen kohdalla.
Vesi- ja jälkityö Susilammella Volossa 2.9.2005, jossa koetoimitsijana on Väisäsen Ilkka. Ilkalta saa tietoa ajo-ohjeista ja kokeen alkamisajasta. Tuomarina tässä kokeessa on Hyvösen Aki. Kaer-koe 3-4.9.2005 Volossa, jossa koetoimitsija niin ikään Väisäsen Ilkka. Tuomarina tässä kokeessa Hyvösen Aki.
Piirinmestaruuskoe järjestetään samaan aikaan Volossa. Tuomarina Olavi Sirviö. Tähän kokeeseen voi osallistua vain Voi-luokan koirat.
Koulutusviikonloppu järjestetään tänä vuonna Pyhännän Pitkälläkankaalla 27-28.8.2005. Koulutuspaikalla voi majoittua jo perjantai-iltana.
Mikäli tulet lauantai-aamuna, saavu paikalle klo:9.00 mennessä.
Iisalmesta tullessa, käännytään oikealle Pitkäkangas viitasta. Tähänkin risteykseen laitetaan keltainen koirakyltti. Hiekkatien päässä olet jo perillä.
Koulutusviikonloppu ja kerhonmestaruuskisa on tarkoitettu vain jäsenmaksun maksaneille jäsenille.Pyhännän viikonlopulta ei peritä osallistumismaksua.
Kerho tarjoaa perjantai-iltana nuotiomakkarat. Mikäli tarvitset perjantaille muuta syötävää, tuo itse. Lauantai-aamuna puuro ja lisukkeet, iltapäivällä lämmin keittoruoka ja illalla nuotiomakkarat. Sunnuntai-aamuna puuro ennen maastoon lähtöä. Eväsleivät maastoon voi tehdä kerhon yhteisistä eväistä, toki omatkin saa tuoda. Jokainen tuo juomansa itse. Huomioikaa, että Pyhännän kankailla on kyitä eli kyypakkaukset mukaan. Ilmoittautumiset 19.8.05 mennessä Tiinalle puh 040/5694732.
Kerholla on tänä vuonna 10-juhlavuosi. Juhla sisällytetään pikkujoulun yhteyteen ja teemana on valokuvaus. Valokuva tulee olla A4-kokoa, joko paperituloste tai valokuvapaperia. Kuva voi olla mustavalkoinen tai värillinen. Jokaisella jäsenellä on oikeus käyttää yhtä kuvaa. Juhlassa jäsenet äänestävät kuvista ja eniten ääniä saanut voittaa. Kuva lähetetään Heikki Kinnuselle Salmentie 5 73100 LAPINLAHTI. Ei muuta kun kuvia ottamaan!
V. 2005 vuosikokouksessa jo puhuttiinkin, että YSKKK on jälleen 2006 yhtenä järjestäjänä Sawo-Show-näyttelyssä. Näyttely järjestetään 4-6.8.2006.Innokkaita talkoolaisia tarvitaan taas ensi vuonna. Vastuualueemme on viime vuoden tapaan sama eli kahvio. Varatkaapa jo kalentereista tilaa!
Muistuttaisin vielä jäseniä osoiteasioista. Mikäli osoite on muuttunut (myös mail )ilmoita siitä sihteerille. Näin turvaamme edelleenkin tiedotteen tulemisen.
Lämmintä loppukesää ja mieleen painuvia tapahtumia syksyn reissuille koirien kanssa.
15.11.2004 Kerhonmestaruus ratkottu!
Olihan se taas kerran kauheaa katsottavaa kun 20 koiraa ohjaajineen rääpelsi Savon pusikoissa. Lue tuomarin traumaattinen kertomus psykiatrilleen...