Etusivulle

 

Kesätapahtumassa vähän väkeä mutta kauhea meno!

Yskkk kesäpäivät pidettiin 12.6. Sikokalliolla Iisalmen Ladun kämpällä. Puitteet olivat mitä mahtavimmat, mutta kiusallisen moni vakiojäsen oli jättäytynyt jostain syystä "parempiin harrastuksiin" kyseisen viikonlopun ajaksi.

Päivillä pidettiin mm. nelinottelu, jossa lajeina olivat pallon kuljetus kanakoiramaastossa sählymailalla, tarkkuusammunta, tikanheitto ja tietokisa. Viisihenkiset joukkueet taistelivat voitosta verissä päin. Iltasella saunottiin ja poltettiin makkaroita.


Sipolan Maken tyylinäyte.

Nelinottelun ensimmäisen osuuden, eli pallonkuljetuksen lopussa oli sokerina pohjalla koiran osuus, jossa joukkueen sisältään valitsema koira nouti pallon viimeisen kuljettajan vietyä sen paikkaan X.


Kolmosjoukkueen viimeinen lenkki saapuu maaliin. Pallo hampaissaan Nardus Birko, alias Veeti.

Tarkkuusammunnassa lapset ampuivat ilmakiväärillä metsoa esittävään tauluun, naiset piekkaritauluun ja miehet ilmakivääritauluun. Lapset ja naiset ampuivat tuelta ja miehet seisaaltaan. Matka oli noin kymmenen metriä. Väkisin meinasi piippu kääntyä siihen isoon mustaan miehilläkin. Sipolan Markku jakeli res.ups. varmuudella tulikomentoja ja opasti lapsille oikeaa aseen käsittelyä. Jokaisella oli käytettävissään kaksi laukausta, joista parempi huomioitiin.


Sipolan Markku tarjosi ammuntaoppia junioreille.

Ammunnan ilmiömäisin suoritus nähtiin kun YSKKK:n ylipiällikkö ampui kaksi kymppiä.

Tikanheitossa jokaisella joukkueenjäsenellä oli käytössä vain yksi tikka. Uskomattoman vaikeaa on kanakoirailijan osua tauluun. Voitto tuli 11, kakkossija neljällä ja kolmostila kahdella pisteellä.

Tietokilpailu on vaativa osuus. Kinkkisten kysymysten kirjo oli hämmentävä. Täytyi muun muassa tietää onko SSK:n puheenjohtaja Seppo Lappalainen, Heikki Pöllänen vai Jyrki Katainen. Bretonimiehet Markku ja Heikki uhosivat tietävänsä bretoniaiheisen kysymyksen oikean vastauksen taatusti. Mutta metsään meni. Tanskan rekisteröintimääristä miehillä ei ollut hajuakaan, vaikka ovatkin opiskelleet kaiken mahdollisen ja mahdottoman retongeista.

Palkintopöydässä oli tavaraa tuhansilla euroilla. IV-teippiä, camokuvioitua-fleecepipoa, lippiksiä, kyniä, mittoja, teleskooppisia makkaratikkuja... Kiitokset sponsoroinnista kuuluvat Kalastusväline Rutilukselle ja Ylä-Savon Putki Oy:lle. Kiitos!

valikko
Vieraskirja
__________________________

KAER Lapinlahti 25.-26.10.2008
Tarjolla mm. lähes reaaliaikaista ennakko- ja tilannetietoa!

Jäsentiedote 12.8.2008

Vuoden 2008 kokeet ja vesityöt

Toimintakalenteri 2008

Mestaruuskisat 2007 ratkottiin!
Uusia kujeita tuomareilla ja vanhoja jermuja maastossa!

TOKO-mestaruus 2007 ratkottu! 9.8.2007

Kesän Toko-kisasta asiaa!

Vuosikokous 2007 on jo ovella...

Kerhonmestaruus 2006 ja sen kauheudet!
Ei ollut helppoa taaskaan. Kellään. Ei edes tuomareilla!

17.10.2006 Uusin jäsentiedote
Asiaa mm. mestaruuskisoista ja pikkujouluista

11.8.2006 Koulutusviikonloppu lähestyy! LUE LISÄÄ!

31.5.2006 Asiaa kerholiiveistä!

18.10.2005 - UUSITTU Jäsentiedote
Mm. kerhomestaruuskisoista, sekä 10-vuotisjuhlista juttua

2.8.2005 - Jäsentiedote!
Asiaa muunmuassa syksyn ILMAISISTA tapahtumista. Lue tarkkaan!


12.3.2005 Vuosikokouksessa päätettyä
Tarkista mitä vuosikokouksessa päätettiin. Muun muassa hallitus uudistui kiitettävissä määrin.

15.11.2004 Kerhonmestaruus ratkottu!
Olihan se taas kerran kauheaa katsottavaa kun 20 koiraa ohjaajineen rääpelsi Savon pusikoissa. Lue tuomarin traumaattinen kertomus psykiatrilleen...

14.6.2004 Kesätapahtuma meni jo!
Mikä ihmeen kesätapahtuma??? Lue toki lisää!

Vanhat sivut vielä tallessa
Jos uusi ei silmää miellytä, niin vanhat ovat vielä tallessa.

Päivitykset
Täältä voit vilkaista milloin sivuja on viimeksi päivitetty ja miltä osin.


Kesäpäivät pidettiin Iisalmen Ladun omistamalla hienolla Sikokalliolla. Kämpässä oli erähenkisyyttä!

Komeet on maisemat ja kelit. Kotaan ei kukaan raaskinut mennä vaikka hyttyset hieman häiritsivätkin.

Kaitsu loppusuoralla ja Rambo valmiina tennispallon noutoon.

Tukka putkella. Kolmosjoukkue vei voiton maastosählyssä ja voitti lopulta myös koko nelinottelun.

Kesäpäivillä testailtiin Kaitsun uutta Ruotsin armeijan telttaa. Tosikoitoksiin teltta lähtee syyskuun alussa kun Yskkk:n retkikunta suuntaa Ruåtsiin riekonpyyntiin.