Mestaruuskisa 2011

Teksti: Petteri Nissinen
Kuvat: Petri Allén

Lauantaina mestaruuskisojen karsintapäivänä starttasi kaikkiaan 18 koiraa. Karsinnan taso oli kova, eikä riistatyö tai kaksikaan ollut vielä tae finaaliin pääsylle. Useampi hieno koira putosi finaalista joko hieman vajaaksi jääneiden näyttöjen tai hieman liian pitkän virhetilin takia. Toimivia metsätyskoiria ja hyviä ohjaajia karsinta oli kuitenkin pullollaan. Myös erityisen lupaavia lahjakkaita nuoria koiria nähtiin.


Marraskuiset päivänkakkarat kukkivat finaalipäivänä.

Sunnuntain finaaliin selvitti tiensä lopulta Kai Lappalaisen tuomaroimasta ryhmästä Majaniemen Jades Jinx ja Patu Tuorilainen sekä Taikavuoren Whisky ja Marko Tauriainen. Petri Allénin tuomaroiman ryhmän jatkoon menneet olivat Laajanluovin PT-Cruiser ja Heidi Huusko sekä Taikavuoren HD Sylyvi ja Heikki Leinonen. Omasta ryhmästäni nostin finaalikoiraksi Don Korleone´s Ericin, jota ohjasi Niina Huusko.

Sunnuntain finaali starttasi Väisäsen Hannun kodalta pian kahdeksan jälkeen. Tarkoitus oli sunnuntain nimissä pistää koiraviisikko paremmuusjärjestykseen ja varsinkin setviä kenelle se julman kokoinen mestaruuspytty ojennetaan. Yleisöä oli kisan merkittävyyteen ja maineikkuuteen nähden paikalla hävettävän vähän. Kiitokset niille muutamalle, jotka innostuivat kannustusjoukkoihin. Siellähän se virallinen totuus koirien järjestyksestä ja parhaat jutut näissäkin kisoissa perinteisesti rakennetaan, joten takajoukot ovat aina tarpeen. Koirat on alla käyty läpi hakujärjestyksessä ja lopussa pistetty tuomarin näkemyksen mukaiseen paremmuusjärjestykseen hyveiden ja paheiden mukaan.


Surkean pieneksi on railakas takajoukko vuosien varrella kutistunut. Pientä ryhtiliikkettä tämän suhteen toivoisi, sillä mikään ei ole niin tärkeä kuin sopivan äänekäs ja tietäväinen peräporukka!

 

Taikavuoren Whisky ”Viski” ja Marko Tauriainen

Laavulta startataan tuhnuiseen aamupäivään. Koiralla ei unihiekka silmissä hierrä, vaan se aloittaa välittömästi hyvin yhteyttä pitävän, sopivan laajan ja varsin hyvin maaston huomioivan ja peittävän haun. Ohjaajan ei juuri tarvitse koiransa tekemisiin puuttua, vaan työskentely on itsenäistä, muttei omapäistä. Alusta asti on selvillä, että kyseessä on metsästävä pari. Kymmenisen minuuttia hakua ja koira saa epävarman seisonnan ojan penkkaan. Sen verran koiran runko kuitenkin jäykäksi vääntyy, että tilanne päätetään tarkistaa. Ohjaaja menee avanssissa hihkumaan etenemistoiveita varsin lähelle koiraa, eikä vapautunutta avanssia tule. Muutaman metrin töksähtelyn jälkeen koira purkaa tilanteen hauksi. Ei suuri runtu, mutta pieni kolhu kuitenkin. Loppuerä on samanlaista työntekoa. Linnulle selvästi pyritään ja kaikki seisovalla koiralla metsästämiseen liittyvät palaset näyttävät olevan varsin hyvin kohdallaan.


Viski haussa. Marko tarkkailee kaikessa rauhassa.

Toinen erä aloitetaan viemällä Viskiä tietolinnulle. Haku on osoittautunut hyväksi, joten nyt tarvitaan riistatöitä. Maatalon pihassa joudutaan etenemään varsin varpaillaan, jottei ajauduta alueille, joihin isäntäväki ei meidän toivoisi menevän. Pahapäisiä hirvikoiria sun muita kauheuksia mitä nyt Kiuruvedellä voi kuvitella kohtaavansa. Koska koiraa joudutaan ohjaamaan, ei sen haustakaan talon nurkalla saada kovin vapautunutta. Reilu puolituntia on ollut tietolinnulle sopiva aika häipyä niiltä nurkilta, joilla toivoimme sen olevan. Suuntaamme muille maille, ja siinä siirryttäessä lyö Viski kuitenkin pihapiirin toisella reunalla liinat kiinni. Samalla punaisella sekunnilla on lintukin ilmassa. Koira jää pettyneenä paikalleen ja neljästä koiraa seuraavasta suusta kirpoaa yhtäaikainen kirous. Nähdään minne lintu menee ja koskapa seuraavana on myös koira, jolle tarvitaan mahdollisuus linnulle, kytketään Viski lyhyen erän päätteeksi.


Koira kiinni ja seuraavaa erää odottelemaan.

Kolmas erä iltapäivällä jää myös lyhyeksi. Siinä pyritään löytämään aamulla karkoittuneita lintuja, mutta nekin ovat vaihtaneet maisemaa. Haku on edelleen hyvää. Vain tuomarin ja maasto-oppaan toiveet koiran ohjaamisesta yhä uudelleen oletettujen lintujen luo rikkoo hakua.

Neljäs erä on kaikista lyhin, sillä Viski on lähes heti linnulla. Harvennetun nuoren koivikon heinikossa se ottaa seisonnan, jonka tosin vielä purkaa. Pienen tarkistuspyörähdyksen jälkeen Viski kiinteyttää sitten hyvän alapäisen seisonnan. Linnun sijainnista ei ole epäselvyyttää. Ohjaaja menee antamaan avanssilupaa, joka muuttuukin hetimiten käskyksi, vaatimukseksi ja siitä pikkuhiljaa toivomukseksi ja aneluksi. Tällaiset keinot kun eivät tehoa, yrittää ohjaaja jo hieman koiran edellekin, mutta palaa pienellä muistutuksella takaisin sinne minne pitääkin. Seuraavaksi Tauriainen kokeilee savolaismallista hellämielistä tyrkkäystä nokialaisella koiran persiille. Senkin tiukkapipoinen tuomari kertoo olevan kanakoiran etenemiseen kuulumaton toimenpide. Lopulta koira horjahtaa puolisenttiä ja fasaanikanan hermo pettää. Lintu ilmaan ja iloisen tulituksen päätteeksi myös kenttään. Viskin nouto on moitteeton suoritus, mutta samaa ei voi sanoa avanssista. Ohjaajakin ansaitsee melkoiset satikutit toiminnastaan. Koiralla on kuitenkin työmiehen elkeitä ja mukavan vaivaton sillä on lintuja eräksi etsiä.

 

Laajanluovin PT-Cruiser ”Veeti” ja Heidi Huusko

Alusta asti kruisaillaan hyvävauhtista hakua. Välillä Veeti tarttuu hieman yöllisiin jäniksen jälkiin, muttei häiritsevästi. Huuskon kuiskaamat toivomukset jälittämisen muuttamisesta hauksi koira ottaa onkeensa riittävällä vakavuudella. Haku etenee myötätuuleenkin hyvin ja maasto tulee katsottua. Minne koira menee, sieltä se myös pääsääntöisesti vastaiseen tuuleen aina tulee, joten hakua on helppo seuratakin. Heidi ohjaa koiraa varsin paljon, vaikka aina siihen ei ehkä ole tarvettakaan. Välillä tivataan tuomareiltakin, että mihin te sen minun koiran oikein hävititte. Eipä hävinnyt mihinkään, olipahan vaan hakulenkillään. Ilmassa leijuu pientä kisajännityksen tuntua…

Kahden kuusisaarekkeen auettua laajemmaksi pelloksi nähdään Veetin pökkäävän parin sadan metrin päästä ojan varresta kanan lentoon. Pieni virhe, joka paisuu ja paisuu sen mukaan kun Veeti loittonee lentävän kanan perässä horisonttiin. Kisajännitys tuntuu laukeavan ohjaajastakin ja neljän-viidensadan metrin sekä useamman kymmenen Heidin lateleman perkeleen jälkeen koira kääntää kurssin ja palailee ohjaajansa luo. Muutama lintukin karkoitetun kanan ja metsästävän joukkiomme välistä on sillä välin vaihtanut havua rauhaisemmille maille. Veeti pistetään remmiin ja hepä suuntaavat emäntänsä kera takajoukkoihin juttuja tarinoimaan.


Veetiä hengästyttää vielä rivakka peräänmeno.
Heidillä alkaa jo verenpaineet laskea.

 

Korleone´s Eric ”Eki” ja Niina Huusko

Heti alkuun on todettava, että tämä parivaljakko teki melkoisen uroteon edellisenä päivänä. Niina oli ensimmäistä kertaa eläessään ohjastamassa kanakoiraa – vieläpä siskonsa Heidin “lainakoiraa”. Ohjaaja otti karsinnassa itsepäiseksi osoittuneen uroskoiran lopulta hyvin hanskaansa. Sen seurauksena tämä parivaljakko pämäytti komean riistatyön, jossa lintu pudotettiin koiran eteen räpisköimään. Koiran toiminta riistatilanteessa oli täydellistä ja ohjaaja täysin kärryillä mitä missäkin tilanteessa on tehtävä. Kylläpä lämmitti mieltä moinen. Puhtaalta pöydältä tämä finaalipäivä kuitenkin aloitettiin ja eiliset nollaattiin.

Ekin finaalin ensimmäinen erä alkoi nuusaamisella. Vasta kun Niina ärähti riittävästi, lopetti Eki hetkeksi puurtamisen aloittaakseen sen taas kohta hieman kauempana. Puurtamiseen oli mentävä väliin ja sanottava pahasti, jotta Eki homman lopetti. Haku kuitenkin aukesi ensimmäisen 15 minuutin kuonolla kyntämisen jälkeen kohtalaiseksi ja jokivarresta toivottiin löytyvän sinne edellisenä päivänä pötkineitä fasaaneja. Välillä koira teki hyviäkin pistoja, mutta enimmäkseen Eki tuntui menevän hieman puolivaloilla. Jokivarressa se osoitti sorsakoiran lahjoja jääkylmässä vedessä puljaamalla. Ensimmäinen erä jäi tyhjäksi. Liekkö tienoo tyhjentynyt isosisko-Huuskon kehuessa äskettäin ihan ääneen tuota Veetin peräänmenoa.


Niina ja Eki olivat karsintapäivän yllättäjät.
Onnittelut ensikertalaiselle hienosta suorituksesta!

Toisen erän alussa Eki vietiin tietolinnulle, joka laskeutui autiotalon pihan turelikkoon. Eki haki puskan toisen laidan ihan hyvin, mutta linnun hajujen ilmaantuessa painui kuono taas alas jarruttamaan menoa. Samalla katosivat myös Ekin korvat. Niina joutui käskyttämään ja hoputtamaan Ekiä useastikin. Ohjaaja piti hyvin hermonsa ja käski jukuripäätä välillä tiukemminkin, siitä pinnat. Tietolintu jäi löytymättä, joten siirryttiin jälleen pellon puolelle. Siellä Eki taas väläytti muutaman hyvän luovin. Meno oli semmoista köpöttelevää rauhallista laukkaa, josta ei kuumien koirien kokeissa paljon pisteitä ropise, mutta meille maatiaisille se nyt on se ja sama. Pääasia, että matka etenee. Rehusiilon kupeella tulvivat hajut pysäyttivät koiran toviksi, mutta koiraa lähestyttäessä se purki kuitenkin tilanteen. Tämän jälkeen mentiin seuraavan pellon yli varsin suoraviivaisesti metsäsaarekkeeseen, jossa uumoiltiin lintua olevan. Eki hävisi saarekkeen kupeelle ja paikalle käveltäessä se löytyikin tiukasta seisonnasta saarekkeen reunalta. Seisonnalle jouduttiin kiertämään ojan yli hieman kauempaa, mutta Eki piti dramaattisen asentonsa jämäkästi. Aseita latailtiin tyytyväisinä ja tuomari sekä maasto-opas asettuivat kuin trappiradalle. Niina kehotti koiraa etenemään. Kaikkien hämmästykseksi ja pettymykseksi mitään ei kuitenkaan koiran edestä taipaleelle lähtenyt. Saareke kierrettiin vielä toiseltakin puolelta ja tutkittiin tarkemmin josko hajujen jättäjää löytyisi. Ei perhana löytynyt. Ekin päivää himmensi eniten hajuihin tarttuminen, joka teki sen hausta hankalasti etenevää. Avoimella pellolla se välillä väläytti hyviäkin siivuja hakuaan ja niihin saumoihin olisi toivonut sen linnun sattuvan. Ruutia kinttuihin olisi tarvinnut enemmän tässä kovassa sakissa.

 

Taikavuoren HD Sylyvi ”Sylyvi” ja Heikki Leinonen

”Ee tule mittään, voevoevoe”, tuumi Heikki ja päästi Sylyvin irti. Ensimmäisestä metristä lähtien nähdään hakua, josta ei ole mitään pois otettavaa eikä siihen ole mitään lisättävää. Laajaa ja lujaa, mutta silti erittäin järkevää hakua. Maaston ja tuulen käyttö yhdistyvät toisiinsa erittäin hyvin. Koira tietää mitkä paikat kannattaa hakea, mutta silti se tarkistaa myös epävarmemmat alueet. Esimerkiksi sänkikin tulee haettua, vaikka rannan turelikot näyttävät erittäin huokuttelevilta. Ensimmäisen erän alussa sängeltä lähtee rusakko, jonka perässä koira käy muutaman sata metriä, palaa takaisin ja jatkaa hyvää hakua. Koiraa ohjataan tarpeen vaatiessa ja se myös tottelee ohjausta. Jostain ohjaajan suunnilta kuuluu tasain väliajoin, että ”Ee tästä tule mittään, voevoevoevoe…”. Syytä voivotteluun ei keksitty, mutta pessimistihän ei pety.


Sylyvi on päästetty hakuun ja Heikki on aloittanut voivottelun. Tämäkin alue tuli katsottua rivakasti ja tarkkaan.

Hyvällä hakijalla on tapana olla pian linnullakin ilman, että sitä sinne tarvitsee viedä. Sillan yli päästään nippanappa, niin Sylyvi pätkäyttää sarkaa 300 metriä ja nasauttaa seisonnan. Ohjaaja jatkaa voevottelua. ”Voe voe, elä nyt sössi, voevoevoe, nyt et ite nosta voevoevoe…” Mennään tilanteeseen, vaikka ohjaajan mukaan sinne on ihan turha lompsia, siitä mitään tule kuitenkaan. Lintu on piikissä, Sylyvi pitää vankkumatta seisonnan ja nostaa ripeällä avanssilla linnun hyvin. Tuomari ampuu jo karsinnoissa kuuluisaksi tulleen tuplapumminsa. Koira pysyy paikallaan.

Sylyvi saa vielä päivän mittaan yhden lyhyen ja toisen hieman pidemmän hakuerän. Niistä ei lintua löydy, mutta tekeminen on – jos mahdollista – vieläkin komiampaa. Ja voivottelu ja epätoivon surkuttelu ohjaajan suunnalta entistäkin synkempää ja syvempää. ”Kun minä seuroovan koeran otan niin se ee sittä oo tämmönen, voe voe voe…”. Jokaikinen potentiaalinen paikka maastosta tulee katsottua nopeasti ja tehokkaasti – aina oikealta puolelta tuulta. Viimeisessä erässä Heikki sitten paljastaa, että ”kaet sillä Sylyvillähhii metästellöö ku ee parempookaan oo…”. Sylyvi pistetään kiinni, ettei nyt ihan silmittömäksi kehumiseksi mene sentään.

 

Majaniemen Jades Jinx ”Tellu” ja Patu Tuorilainen

Pieni bretoni pistelee virkeästi. Tai ei kai niitä kovin isoja ja laiskoja bretoneja ole olemassakaan. Liikettä on, mutta bretoniksi koira ei yltiöpäisen laajasti hae. Ihan riittävää se kuitenkin on kun matka taittuu koko ajan ja katsottavaksi aiottu aluekin tulee tutkittua sen kummemmin kuhnimatta. Ohjaaja luottaa koiraan sen verran lujasti, ettei aina muista viedä sitä parhaaseen mahdolliseen tuuleen. Niinpä ladon nurkalla koira joutuu hajuille, joiden alkuperästä se ei ole aivan selvillä. Patu lyö torrakon lukot kiinni ja pistää Tellun liikkeelle, mutta hetimiten avanssi muuttuukin hauksi. Lähes samantien koira myös törmää fasaanikanaan ja tulee nolona pois rikospaikalta.


Patu ja Tellu olivat ehkäpä päivän lungein pari. Mukava seurata
leppoisan miehen ja pirteän koiran työskentelyä. Tulostakin tuli!

 

Jatketaan matkaa pakettipellon kautta ja kömmitään läpi suomalaisen kansallisromanttisen maalaismaiseman. Lahonneita autoja, lautakasoja, renkaita, servoja ja ropeleita sekä sitä ja tuota on kuusikko pullollaan. Hieman hirvittää koiran puolesta, että ei kai tuo itseään riko mihinkään. Saavumme autiotalon nurkalle, josta koira saa hajun syötäväksi kelpaavasta riistasta. Epävarmuutta linnun sijainnista kuitenkin riittää. Pyssyt tanassa mennään hetki, avataan lukot ja lyödään ne taas kiinni ja sitten auki. Ohjaaja töllistelee talon länsipihalla ja etsii koiraa, joka seisoo tanakasti rappusilla noin kymmenen metrin päässä Patusta. Töjöttää siinä kuin antiikin patsas ja on varmaan Kiinan muurin ohella ainoita kuuhun saakka paljaalla silmällä näkyviä luontoon kuulumattomia objekteja. Harras etsiminen ja pieni ystävällinen vihjailu auttaa ohjaajaa löytämään koiransa. Lupa etenemiseen tulee, mutta vieläkään ei Kiuruveden kotikunnakseen valinnut aasialainen peltokanalintu suostu löytymään. Edetään taas viitisentoista metriä rivakasti ja koira seisoo. Siitä lupa ja lintu lopulta lentoon. Ammutaan ilmaan kun fasaani käyttää läheistä taloa suojanaan.

Toisessa erässä Tellu hakee metsän reunamaastoa lähellä peltoa. Uumoillaan, että sieltä faasaani voisi löytyä kun Tossavainen ei sitä mahdollisesti liki ajavan postiauton pelossa edellisenä päivänä tohtinut koiralleen pudottaa. Haku on metsässä laajuudeltaan varsin pientä, koira on lähes koko ajan näkyvissä. Se on kuitenkin säännöllistä ja tuuleen nojaavaa. Pitkään ei päästä kun koira jo tapailee seisontaa. Jälleen koiralla on pikkuisen hakusessa linnun sijainti. Haulikot tanassa lähestytään koiraa, joka pikkuhiljaa tarkkoo eteenpäin naakien. Jostain etumaastosta kuuluu rapsahdus ja tuomari huomaa noin 40 metrin päässä lehtokurpan pakenevan teloitusryhmäänsä. Ilmaan poksautetaan. Koira tarkkoo loppujäljen ja purkaa homman hauksi kurpan oletetulla lähtöpaikalla. Riistatyöhän se oli, muttei kovin metsästyksellinen. Tellun päivä oli pirteä ja sillä oli mukava metsästää. Sopivan itsenäistä touhua ja tekemisen meininkiä. Ohjaajan toiminta oli rentoa. Ripaus lisää röyhkeyttä linnun käsittelyyn, niin se on siinä.
Lopputulema

Kaikki koirat saivat toista tuntia hakuaikaa lukuunottamatta railakkaan peräänmenon esittänyttä Veetiä. Tuurilla on aina tietty osuus pelissä eikä kaikille voi millään ilveellä aina taata täysin tasaisia ja steriilejä olosuhteita. Noutoja ei enää Viskin tekemän lämpimän linnun noudon lisäksi otettu, sillä edellisenä päivänä kaikki olivat linnun hyvin tuoneet. Päivän päätteeksi sain koirat mielessäni selvään järjestykseen.

1. YSKKK:n mestari 2011, Taikavuoren HD Sylyvi, ohjaajana Heikki Leinonen
2. Majaniemen Jade Jinx, ohjaajana Patu Tuorilainen
3. Taikavuoren Whisky, ohjaajana Marko Tauriainen
4. Don Korleone´s Eric, ohjaajana Niina Huusko
5. Laajanluovin PT-Cruiser, ohjaajana Heidi Huusko


Patu ja Tellu, Heikki ja Sylyvi, Marko ja Viski. Onnea mitalikolmikolle!

Onnittelut voittajalle, mitalisteille ja koko finaaliporukalle hienosta suorituksesta! Kiitokset kaikille osallistujille lepposasta savolaisesta kisahengestä, sekä kerholle ja sen jäsenille tuomarointipesteistä, kisojen järjestelyistä ja saamastamme majoituksesta ja kestityksestämme!


Ylä-Savon kanakoirakerhon mestarit 2011. Heikki Leinonen ja
Taikavuoren HD Sylyvi.