Riekonpyynnin jälkeen kämpän lämpö pistää ramasemaan...

Tervehdys koiraharrastaja!

Ylä-Savon kanakoirakerhon toiminnan perusajatuksena on opastuksen ja koulutuksen myötä saada kerholaisillemme entistä paremmin toimivia metsästyskoiria. Kerhomme jäsenmäärä on lisääntynyt vuosi vuodelta ja vuonna 2002 kerhoon kuului jo yli 80 jäsentä.

Olemme reipas ja varsin hulvaton sakki, jonka yhtenä perusmottona on, että tämän touhun ei tarvitse olla aina niin totista. Sen huomaat varmasti myös jos lueskelet näitä sivuja tarkemmin tai liityt seuraamme. Keväisin aloitamme jokaviikkoiset koulutustilaisuudet, jotta voimme taas syksyllä huomata ettei turha työ mennyt hukkaan. Elokuussa herkistelemme jo poskilaukauksia koulutusviikonlopun yhteydessä. Siellä voi joku kesällä läksynsä lukenut koira löytää jo linnunkin jos tuuri käy. Syksyllä järjestelemme kokeita ja voitamme suvereenisti pohjoiset heimoveljemme Iisalmi-Kuusamo -ottelussa. Kauden kruunaa leikkimielinen, mutta monesti ah niin verinen kerhonmestaruuskoe, jossa ei säästellä koiria eikä ohjaajia.

Tapahtumakalenteristamme, TOIMINTA -sivulta, löydät koira-aiheisia tapahtumia Ylä-Savossa ja lähialueilla. TOIMINTA -sivulta löydät myös uutisia viimeisimmistä tapahtumista, tulevista treeneistä, koitoksista ja kokoontumisista. Lue ihmeessä lisää!

© Weldan Media 2003