Etusivulle

 

YLÄ-SAVON KANAKOIRAKERHO RY JÄSENTIEDOTE 1.7.2007

YLÄ-SAVON KANAKOIRAKERHO RY, Jäsentiedote>

Tervehdys Kerholainen,
Koulutusviikonloppu pidetään 5-7.9.2008 Sukevan maastoissa. Tukikohtana Honkapirtin kämppä. Kämpällä voi majoittua jo perjantai -iltana. Mikäli tulet lauantaina saavu paikalle klo 08.00 mennessä.
Ajo-ohje Honkapirtille: 5-tietä Sukevalta 7 km Kajaanin suuntaan, josta tienviitta vasemmalle Järvenpää 3.
Tämän viitan kohdalla on kyltti ”Kaer-koe”. Järvenpään tietä 11km ja olet perillä.

Osallistumismaksu on tänä vuonna 15€/hlö (Lapset 5€). Maksu sisältää lämpimän ruuan, nuotiomakkarat, sekä majoituksen Honkapirtin kämpällä. Kerho varaa leipää ja leikkelettä omatoimisen aamupalan ja eväiden valmistamiseen. Muutoin jokainen huolehtii itselleen tarvitsemansa viikonloppueväät. Osallistumismaksu maksetaan paikan päällä. Makuupussi ym. muu tarvittava mukaan. Makuupaikkoja löytyy noin 18 hlö:lle.

Ilmoittautumiset Heidi Huuskolle puh 044-5720217 29.8.2008 mennessä.

Kerhonmestaruuskilpailu

Kerhonmestaruuskilpailu järjestetään 1-2.11.2008. Alkukarsinta pidetään lauantaina 1.11.2008 kaikille koirille Vieremällä Riitalehdon riistamiesten alueella. Loppukilpailu sunnuntaina 2.11.2008 samalla alueella.

Ajo-ohje metsästysmajalle: Finnritilän jälkeen käännytään vasemmalle Ameriikantielle. Tietä ajetaan n 7 km, josta käännytään Vesipurontielle oikealle. Ameriikantieltä on kerhon omat opasteet. Päätuomarina kisassa toimii Pasi Lukkarinen Espoosta ja aputuomarina Ilkka Väisänen Iisalmesta.

Osallistumismaksu kisaan on 15€ ja se maksetaan paikan päällä. Kokoontuminen majalla on klo 08.00

Ilmoittautumiset Markku Sipolalle puh 0440-677977 24.10.2008 mennessä.

Pikkujoulu

Pikkujoulua vietämme 13.12.2008 Ravintola Pikku-Iitassa klo 17.00 alkaen. Kerholle on varattu myös alakerran saunaosasto. Jouluruoan omavastuu on 15€. Ilmoittautumiset Markku Sipolalle 24.10.2008 mennessä. Pikkujoulukutsu on avec. Pikkupaketti mukaan!

Tervetuloa joukolla mukaan!

valikko
KERHOLAINEN! Oletko muistanut päivittää sähköpostiosoitteesi sihteerille? Jos et, ja kuulut sähköpostilistaan, niin hopihopi! Muuten jäät ilman tiedotteita!

Jäsentiedote 12.8.2008

Vuoden 2008 kokeet ja vesityöt

Toimintakalenteri 2008
Koulutusillat ja muutkin tapahtumat löydät kalenterista

Mestaruuskisat 2007 ratkottiin!
Laajanluovin porukka on harjoitellut. Lue toki harjahommista lisää...

TOKO-mestaruus 2007 ratkottu!

Toko-kisa Hanhilammella 1.8.
Viritähän koirasi tottelevaisuus äärimmilleen. Nyt sitä tarvitaan jos koskaan. Metsällä joutaa sitten taas sessen tehdä mitä huvittaa...

Kerhonmestaruus 2006 ratkottu!

Kerhon mestaruus 2004 tuomarin silmin!
Jotain lapsilta kiellettyä...

Kerhon jermut esittelyssä!
Tutustu kerhon aktiivijäseniin ja ilmoita myös omat tietosi, näin tulemme entistä tutummiksi toisillemme!

Kesäpäivillä vähän väkeä, mutta sitäkin paremmat pidot!
Jotkut luulivat että kesäkuun viikonloppuna voi olla parempaakin tekemistä. Erehtyivät.