Tietoa jäsenten koirien palkitsemiesta ja tulosten ilmoittamisesta

Tietoa jäsenten koirien palkitsemiesta ja tulosten ilmoittamisesta (PDF-tiedosto)
1.
Yhdistyksen jäsen itse ilmoittaa koiransa tiedot hallituksen sihteerille tai sen erikseen nimeämälle henkilölle. Hallituksella ei ole mitään mahdollisuutta selvittää koko jäsenkunnan tekemisiä ympäri maata.
2.
Aika, jolta palkitaan, on kunkin toimintavuoden tammikuun ensimmäisestä päivästä joulukuun viimeiseen päivään.
3.
Hallitus päättää ennen vuosikokousta, miten, mitä ja missä laajuudessa palkintoja jaetaan. Petterin pokaalista ja Laajanluovin kiertopalkinnosta on omat sääntönsä, joita noudatetaan.
4.
Palkinnot jaetaan seuraavan toimintavuoden alussa vuosikokouksessa, jonka aika ilmoitetaan joka vuosi erikseen.
5.
Ilmoita siis tietosi sähköpostilla yhdistyksen sihteerille viimeistään seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä
6.

OHJEITA, MITÄ KANNATTAA ILMOITTAA.
Jos koirasi on menestynyt KAER – kokeissa. Ilmoita niistä paras tulos eli pistemäärä ja luokka ( NUO, AVO tai VOI ) sekä kilpailupaikka ,kilpailuaika ja ylituomarin nimi.
Paras koira ohjaajineen palkitaan Laajanluovin kiertopalkinnolla.

Osallistuitteko Junkkariin? Samat kilpailutiedot tarvitaan, sillä paras koira ohjaajineen palkitaan Petterin pokaali kiertopalkinnolla.

Voitte ilmoittaa myös menestyksestä ”Niesta” ja ”Riistakoira” kilpailuista sekä muista huippusuorituksista vastaavan korkean tason kilpailuista. Samat kilpailutiedot tarvitaan.

Pyrimme muistamaan myös käyttö-, muoto – tai kaksoisvalion arvon saaneita sekä käyttöjalostuspalkinnon tai vastaavan kunnian kohteeksi päässeitä.

Ylä-Savon Kanakoirakerhon hallitus