Kerhon mestaruuskisojen piällysmiehen raportti

Tervehdys yskkk:n jäsenet. Mestaruuskisat 2023 on pidetty ja mestari valittu 25.11.2023 Sain kunnian olla tuomarina finaalissa johon aamupäivän aikana karsintatuomarit Anne ja Miia olivat valinneet 4 parasta ehdokasta ja varmasti näin olikin. Halusin nähdä metsästäviä koiria ja ohjaajia, yhteistyön vaivattomuutta, joka antaa hommalle rennon tunnelman ja mielekkyyden. Tätä sainkin roppakaupalla.- Koirat löysivät lintuja joka erässä ja toimittivat ne ohjaajilleen moitteettomasti, välillä jopa ilman ampumista!

Päivän aikana muodostui selkeä kuva voittajaparista, jolle päivä oli virheetön ja kolmesta riistatyöstä kaksi päättyi pudotukseen. Näillä ansioilla voittajaksi ylsivät Henteri ja Ruska.

Toinen sija meni Kaitsulle ja Hopille. Hopi onkin mestarinoutaja vaikka ohjaaja ei saanut hyvistä riistatöistä huolimatta pudotusta aikaan. Kolmas sija Tommi ja Väärti. Väärti on jo hiukan iäkkäämpänä ja kokeneempana koirana oppinut ettei lintuja saa jättää pitkäksi aikaa maahan makoilemaan, vaan ne haetaan nopeasti isännän reppuun. Neljänneksi tulivat Tero ja Kätkö. Kätköllä on vielä hiukan hiomista muutamalla osa-alueella, mutta täysin metsästyskelpoinen kaveri jo nyt.

Kiitän mestaruuskisan järjestäjiä, osanottajia ja Maaselän fasaanitilaa mukavasta jahtipäivästä.

Terveisin finaalituomari Heikki Martikainen