Kisat saatiin viikonloppuna pidettyä, osallistujia lauantaina oli 12 koiraa ohjaajineen. Sää oli hyvä koko viikonlopun, ainoastaan sunnuntaina aamulla olisi toivonut vähän kovempaa tuulta.
Lauantai:
Kisat aloitettiin kahdeksaltaVehnäahon fasaanin pihapiiristä aamukahvilla, osallistujien ilmoittautumisella ja ryhmien arvonnalla. 1. ryhmää tuomaroi Markku Sipola ja 2. ryhmää Arto Virolainen. Tästä siirryttiin lyhyt matka Kyyhkylään, jossa ryhmät lähtivät maastoihin.
Puolen päivän aikaan oli ruokailutauko, jonka jälkeen ryhmät vaihtoivat maastoja. Tässä vaiheessa tilan isäntä, Janne Linnilä, vei maastoon täydennyslintuja. Tällä pyrittiin varmistamaan se, että jokainen koira saa mahdollisuuden näyttää taitonsa.
Päivän aikana kaikillekoirille saatiin mahdollisuus riistatyöhön. Karsinnat päätettiin hämärän jo laskiessa.
Finaaliin lähtevä kuusikko oli seuraava:
-Teerikujan Unelma om. Juhani Makkonen,
-Teerikujan Uranus om. Juha Väisänen,
-Laajanluovin Åu Nou om. Henteri Kärkkäinen,
-Laajanluovin Överix om. Antti Leinonen,
-Suppasuon Late om. Juho Niskanen ja
-Majaniemen Uskomaton Unna om. Teuvo Blomberg
Sunnuntai:
Sunnuntain lähtöön kokoonnuttiin lauantain tapaan Venhäahon pihapiiriin, josta siirryttiin järjestyksen arvonnan jälkeen Kyyhkylään. Pakkasta oli hieman enemmän kuin edeltävänä aamuna, eikä hetkittäin tuulesta tietoakaan. Tilanteita kuitenkin saatiin jokaiselle koiralle hyvin ja kerhon jäsenten ampumataito oli koetuksella. Päivän riistatöiden aikana koirien paremmuus tulikohtalaisen selkeästi esille, eikä tuomarilla päivän päättyessä ollut epäilystä sijoituksista:
1. Laajanluovin Åu Nou:
Haku on mukavan näköistä ja linnut löytyy. Seisonta on varma jokaisessa tilanteessa, eikä tilanteisiin ole kiirettä. Avanssit on vauhdikkaita. Jalkava lintu saadaan metsästä nostettua, yhteistyö koiran ja isännän välillä on hienoa katseltavaa. Ei peräänmenoja. Hyvä nouto riistatyön päätteeksi, vaikka pudotustilanteessa on pientä hermostuneisuutta. Päivän aikana kolme mallikasta riistatyötä, joista jokaisesta olisi ollut mahdollisuus lintu saada.
2. Teerikujan Unelma:
Koira hakee hienosti ja vauhdikkaasti. Seisonta on varma. Avanssi ei anna vaihtoehtoja linnulle. Linnun pudotessa hieman hötkyilee, mutta on hallinnassa koko ajan eikä mene perään muissakaan tilanteissa. Nouto on reipas, vaikka nuori koira pudottaa linnun kerran.
3. Suppasuon Late:
Haku on reipasta ja tarkoituksenmukaista. Koira jäljittää ja tarkkoo seisontaa useaan otteeseen. Herkkä seisonta, kohtalaisen reipas avanssi. Ei peräänmenoja. Nouto ei ole hirmu nopea, mutta lintu tulee kuitenkin isännälle asti. Ammuttu lintu ei ollut mikään helpoin noudettava nuorelle koiralle, johtuen lyhyestä ampumaetäisyydestä ja linnun kunnosta.
Suuret kiitokset tuomareille ja osallistujille sekä kisapaikan isännälle!
Taneli Kangas